Elintarvikemarkkinalaki (1121/2018) tuli voimaan vuoden 2019 alussa. Lain tarkoituksena oli parantaa elintarvikemarkkinoiden toimivuutta ja turvata elintarvikeketjussa heikoimmassa asemassa olevien toimijoiden asemaa.
Alun perin elintarvikemarkkinalaki ei sisältänyt säännöksiä maksuajoista. Tuolloin oli noudatettava kaupallisten sopimusten maksuehdoista annettua lakia (30/2013), jonka mukaan maksuaika sai ylittää 30 päivää vain, jos siitä oli nimenomaisesti sovittu.
Pian elintarvikemarkkinalain voimaantulon jälkeen eli huhtikuussa 2019 annettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi hyvän kauppatavan vastaisista käytännöistä yritysten välisissä suhteissa maataloustuote- ja elintarvikeketjussa (EU) 2019/633. Siinä annettiin määräykset myös maksuaikojen enimmäispituuksista.
Kauppatapadirektiivin mukaan kiellettyjä ovat käytännöt, joissa ostajan maksuaika tavarantoimittajalle on pilaantuvissa tuotteissa enemmän kuin 30 päivää ja muissa tuotteissa enemmän kuin 60 päivää.
Direktiivin edellyttämä kansallinen lainsäädäntö tuli julkaista 1.5.2021 mennessä ja sitä tuli soveltaa viimeistään 1.11.2021. Suomessa elintarvikemarkkinalain muutos tuli voimaan direktiivin takarajan mukaisesti marraskuun alussa 2021.
Muutetun elintarvikemarkkinalain mukaan ostajan oli maksettava maataloustuotteet ja elintarvikkeet 30 päivän kuluessa toimituspäivästä. Direktiivin pilaantuvia tuotteita koskeva 30 päivän maksuaika laajennettiin siis lainmuutoksessa koskemaan kaikkia maataloustuotteita ja elintarvikkeita.
Muiden kuin pilaantuvien tuotteiden osalta laissa säädettiin kuitenkin mahdollisuus erikseen sopia enintään 60 päivän maksuajasta.
Voimaantulosäännöksen mukaan ennen lainmuutoksen voimaantuloa tehdyt toimitussopimukset tuli saattaa lain mukaisiksi viimeistään 1.5.2022.
Elintarvikemarkkinalain maksuaikoja koskeva viimeisin muutos säädettiin 3.3.2023 ja se astuu voimaan 1.5.2023. Lainmuutoksen tarkoituksena on mm. turvata elintarvikeketjussa heikoimmassa asemassa olevien toimijoiden asemaa rajaamalla maksuaikoja.
Viimeisintä lainmuutosta koskevan hallituksen esityksen (HE 283/2022) perustelujen mukaan liian pitkät maksuajat aiheuttavat edelleen haittaa sekä heikentävät yritysten maksukykyä ja mahdollisuuksia kehittää omaa liiketoimintaansa. Ongelma koskee erityisesti mikro- ja pienyrityksiä.
Kun aiemmat lainsäädäntömuutokset eivät ole johtaneet toivottuun tulokseen, on hallituksen esityksen mukaan pidemmälle menevä rajoittaminen välttämätöntä.
Muutetun lain mukaan ostajan on jatkossa maksettava maataloustuotteet ja elintarvikkeet 14 päivän kuluessa toimituspäivästä. Muiden kuin pilaantuvien tuotteiden osalta maksuaika voi kuitenkin olla enintään 30 päivää, jos siitä on toimitussopimuksessa selkeästi ja yksiselitteisesti sovittu.
Uusien säännösten mukaan tavarantoimittajan aloitteesta voidaan kuitenkin toimitussopimuksessa sopia, että maksuaika pilaantuvien tuotteiden osalta on enintään 30 päivää ja muiden kuin pilaantuvien tuotteiden osalta enintään 60 päivää. Laissa tarkoitettu aloite pidempään maksuaikaan ei siis voi enää tulla ostajalta.
Lakimuutoksen voimaantulosäännöksessä ei ole mainittu mitään siitä, missä ajassa nykyiset toimitussopimukset tulee muuttaa uusia säännöksiä vastaaviksi. Tällainen säännös olisi ehkä ollut tarpeellinen pidempien toimitussopimusten kohdalla. Lakia koskevan hallituksen esityksen perustelujen mukaan elintarvikeketjun elinkeinoharjoittajat ovat kuitenkin jo voineet varautua lainsäädännön muutoksiin.
Isoista kauppaketjuista ainakin S-ryhmä on jo julkisuudessakin olleiden tietojen mukaan lähettänyt tavarantoimittajilleen ilmoituksen, että mikäli nämä ottavat käyttöön lain mukaiset lyhemmät maksuajat, tullaan maksuajan lyhennys siirtämään hinnanalennukseksi käyttämällä SOK:n pääoman keskimääräistä kustannusta.
Lakimuutoksen tarkoituksena ei todellakaan ollut se, että tavarantoimittajat joutuisivat alentamaan hintojaan maksuajan lyhennyksen myötä. Lain tarkoitushan oli suojata elintarvikeketjussa heikommassa asemassa olevaa tavarantoimittajaa ja rajata liian pitkiä maksuaikoja. Ainakin S-ryhmältä lain tarkoitus on selvästi jäänyt sisäistämättä.
Erityisen ala-arvoista on suuren kauppaketjun tapa lähteä penäämään tavarantoimittajilta pidempien maksuaikojen jatkamista uhkaamalla näitä hinnanalennuksilla. Lain pääsääntöä pidemmät maksuajat kun voivat tulla sovittavaksi vain tavarantoimittajan aloitteesta. Tavarantoimittajan ei mitenkään voida katsoa olleen asiassa aloitteellinen, jos pidempi maksuaika on ”sovittu” ostajan uhattua hinnanalennuksilla.
Isojen kauppaketjujen valta ja alkutuotannon heikko asema toimitusketjussa on yleisesti tunnettu tosiasia. Kauppaketjun ilmoitus siirtää lain muutoksesta seuraava oman pääoman kustannusten nousu tavarantoimittajalle on jälleen yksi osoitus vinoutuneesta ajatusmaailmasta sekä myyjän ja ostajan välisestä epätasapainosta.
Yleensähän kukin toimija vastaa omista pääomakustannuksistaan. Lisäksi ainakin pilaantuvien tuotteiden kohdalla kauppa on usein ehtinyt saada maksun kuluttajalta jo ennen tavarantoimittajan laskun erääntymistä.
Heikommassa asemassa olevat tavarantoimittajat ovat pitkään joutuneet alistumaan kauppaketjujen sanelupolitiikkaan. Toivottavasti lyhennettyjen maksuaikojen osalta saadaan nyt hyvin pikaisesti viranomaisen kannanotto epäasiallisten ja hyvien kauppatapojen vastaisten menettelyjen kieltämiseksi. Muussa tapauksessa lainmuutoksen tarkoitus on vaarassa vesittyä. Yksittäisellä tavarantoimittajalla kun ei useinkaan ole uskallusta lähteä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan omalla riskillään.
